pikku Luna

Niin se vaan on että Lunakin on kasvamassa isoksi.  Muuan päivä koko koira sai vaivaiset puolivuotta täytteen pitkällä koiran iällään. Sitä ikää lähestyessä on hieman koeteltu, Luna on tehnyt ihan ihme kepposia ja koittanut olla ovela. Ehkä omistajankin pitäisi avata silmänsä ja  huomata, ettei Luna ole enää se avuton pieni kaksikiloinen pallero, vaan energiaa, virtaa, älykkyyttä ja nokkeluutta oleva corgi.

Olimme taannoin tässä mieheni kanssaTallinnassa yöpymässä eräs viikonloppu. Luna pääsi siksiaikaa vakkari hoitopaikkaansa anoppilaan. Molemmat osapuolet ovat aina olleet tyytyväisiä, niin mieheni vanhemmatkin, kuin Lunakin - ihmekkös tuo, siellä saa aina huomiota tuutintäydeltä ja varmasti kivemmat lelutkin löytyvät Lunan omasta lelukopasta (jonka Lunsku jo kerran pisti säpäleiksi).

Noh, kun lauantai iltaisin mieheni vanhemmat menevät kello kuuden saunavuorolleen, Lunaa ei luonnollisesti oteta mukaan lauteille. Koira ei muutenkaan ole osouttautunut hirveäksi vesipedoksi. Tunti kului ja kotiin tullessaan anoppikokelaat olivat  saaneet yllättyä. Keittiön kukat -jotka olivat olleet siis maljakossa, oltiin ripoteltu pitkin pöytää. Mieheni isä oli hieman ihmetellyt vaimonsa uutta desingiä, ja mainitsi asiasta. Kävi kuitenkin ilmi ettei vaimonsa ollut jättänyt kukkia todellakaan pöytäliinalle. Katse siirtyi sitten koiraan, joka niin viattomasti koitti olla kuin ei tietäisikään. Lunan oli siis pitänyt hypätä ensinnä tuolille, siitä kiivetä pöydälle ja lajittelemaan tulppaanit uuteen järjestykseen. Ihmettelen oikeasti miten koira ei ollut pistänyt kukkaparkoja täysin riekaleiksi. Ehkä kyse olikin pienestä mielipide erosta, kukat näyttivät paljon paremmilta valkoisen pöytäliinan päällä ;)

Ja loppujenlopuksi, eihän koko tarinalle voi olla hymyilemättä.


Toinen ilta yllätyin Lunan röyhkeyttä.  Olemme alusta asti opettaneet ettei koiran paikka ole keittiössä, jos siellä puuhastelee jokin muu. Koska keittiömme on varsinainen komero ja leveystilaa ehkä metri, on koira helposti jaloissa. Luna ei myöskään kerjää.

Noh, yksi ilta annoin itselleni luvan herkutella sohvalla ja katsoa lempisarjaani. Mehukas leipäni lepäsi sohvan selkänojalla kun ryystin keittoa nassuuni. Luna tulee täysin tyynesti ja nappaa leivästä kiinni ja näytti niin siltä että koiralla ei ollut mitään hajua oikein ja väärin käyttäytymisestä. Noh, ehkä Luna oppi kerralla ettei emännän leipiin yksinkertaisesti kannata koskea, koska pöyristyin ja raivostuin asiasta niin... pöh, mokomakin koira.


Tulevana viikonloppuna olisi tarkoitus uhrata Lunalle paljon aikaa, sillä Tallinna viikonloppuna oli omistajat niin väsyneitä matkasta etteivät jaksaneet sanoa edes iltalenkki, vaan säästimme itseämme paljon lyhyemmällä versiolla. Viime viikonloppuna koira oli nauttimasta syksyisistä maisemista landella ilman meitä. Tänä viikonloppuna, jos sää sallii, olisi Lunan eka Suomenlinna reissu. Muutenkin, meidän pitäisi harjoittaa Lunan kanssa kävelyä ydinkeskustassa. Hyvinhän koko kävely suunilleen jo sujuu, jos koiria ei tule vastaan. Luna tuntuu olevan jokaisen nelijalkaisen innokasihailija.. koosta riippumatta.

Kuvapostaus.

Luna on löytänyt jällleen kerran uuden lelun. Aikaisemmin se on ihastunut vaaleanpunaiseen ammeankkaan, ja sukkaan jonka sisällä on tennispallo. Olen nyt viimeaikoina saanut kontata pitkin lattiarajoja ja kaapia hyllyjen ja sohvien alta näitä Lunan aarteita. Laiskuuden iskiessä olen taikonut uusia. Nimittäin limsapullon korkkeja. Luna menee niistä ihan hulluksi yksinkertaisesti. Heittelee niitä ympäri olohuonetta ja kuten arvata saattaa sohvan alla taitaa olla magneetti. Sillä kauaa ei nokka tuhise kun Luna ilmaisee mielipiteensä asiasta, loppu ehdottomasti paras osio:

Luna oli myös yksi ilta pistänyt jälleen kerran paperia silpuksi. Tällä kertaa meitä huvitti seuraava näky-

koirat on ihania...

.. Kuvasta voi siis bongata Karrin lompakon, kaikki sen välissä olleet kuitit ovat seuraavana, ja Lunan sukkapallo. Luna itse nuupahtanut ehkä vähän syyllisyyden painaessa tuolien alle. ;)

Loppuun kuvaa koirapuistosta!

Syyskuulumisia!

Koirapuiston pitäisi nyt syyskuussa mennä remppaan, ja sinne on suunitteilla aitaukset pienimmille ja isommille koiravieraille.

Viimeksi kävimme tälläviikolla sielä pistäytymässä. Kymmenisen minuuttia ennätettiin olla, kun aitauksen toiselle puolelle ilmestyi isokoira omistajineen, joka näytti hyvinkin närkästyneeltä: kestääkö teillä kauankin? Päätettiin olla kohteliaita ja lähteä mitä pikimmiten sieltä, ainakin luulimme niin. Luna taisi ihan selvästi ymmärtää mistä on kyse, ja hihnan nähdessään se sai hirveän corgihulluus kohtauksen! Se juoksi kuin viimeistä päivää kahdeksikkoa meidän ympärillä, mitkään käskyt eivät pysäyttäneet sitä alkuunkaan. Välillä se oikein härnäsi poloisia omistajiaan, ja tuli melkein kosketusetäisyydelle meistä, kunnes se laittoi taas ykkösen silmään ja aloitti alusta sen hullun ravaamisen. Loppujenlopuksi mua huvitti koko koiran hölmöily, mutta katsottuani aitauksen toisella puolella odottelevaa koiraa ja omistajaa hyytyi minunkin iloni siihen. Kun reilun viiden minuutin päästä saimme Lunan ojennukseen (juostuaan itsens läkähdyksiin), hymyilin vuoroa odottavalle ja taisin koittaa heittää vitsiäkin. Todennäköisesti mun huumori on niin huonoa, tai sitten mies ei nähnyt tilanteessa mitään hauskaa. Sain vain mulkoilua ja mykkäkoulua vastineeksi. Noh, olisi pitänyt antaa odotuttaa vähän pidempään vuoroaan, ehheeh.

Maanantaina kävimme myöskin Pentulassa, sitten ekaa kertaa Lunan luovutuksen. Vastassa oli myös Lunan emo ja kaksi sisarrusta. Luna ei oikein tiennyt miten olla, ekana alistui hirveän helposti leikkiville siskoille, mutta päästyään mukaan jujuun, Luna leikki oikein mielellään. Harmi ettei Lunalla ole omankokoisia koirakavereita täällä Kauniaisissa. Känti pentulassa oli siis tarpeeseen, pitää ehkä pistäytyä toistenkin! Kiitos vieraanvaraisuudesta!

Luna lähtee huomenna jälleen kerran Etelä-Karjalaan landelle viikonlopuksi, kunnon syystalkoisiin. Minä jään kaupunkiin, ja Luna lähtee mieheni ja hänen vanhempien matkassa. Onneksi minulla on viikonloppuna täällä seuraa, voi olla että ilman sitä ikävä näitä kahta kohtaan kasvaisi valtavaksi!

Luna on myös anoppilassa löytänyt lempilelun, jonka se oli itse jopa valinnut. Nimittäin vaaleanpunaisen kumiankan, ja Luna suorastaan rakastaa sitä. Ihme ja kumma se on vielä ehjänä kaiken sen leikkimisen jälkeen. Mutta ei voi kyllä olla söpömpää näkyä kuin Lunsku, joka heittelee vaaleanpunaista amme-ankkaa pitkin huushollia. :)


Loppuun vielä pientä härnäystä: