Kyllä, Luna hoksasi jujun eilen pienellä opastuksella ja avustuksella. Nimittäin tassun anto. Käytimme apuna herkkuja ja naksutinta. En ymmärrä miten on mahdollista tehdä kolmea asiaa yhtäaikaa, näyttää herkkua omien silmien korkeudella (saaden näin katsekontaktin koiraan) ja toisella kädellä ottaa itse neidin tassua omaan käteen, ja painaa vielä naksutinta. Teimmekin loppujen lopuksi mieheni kanssa yhteistyötä (Lue: pakotin hänet naksuttajan painelijaksi kesken telkkarin katsomisen). Kun lopussa ei tarvinnut enää itse avustaa tassun antoa, vaan koira antoi sen itse, silloin oli taas yksi käsi vapaana tälle naksuttimelle. Mihin minä tosin enää tarvitsisin sitä? Ehkä se naksutus ei vain ollut minun juttuni, minulla on tapana tehdä yksinkertaisista asioista vaikeita, hups!
En tiedä olemmeko lähteneet koiran opettamisessa myöhempään liikkeelle kuin yleensä. Sisäsiisteyden ja istumisen jälkeen opettelemisen lomassa opettelimme istumista. Tämän jälkeen aloimme opettelemaan yksinoloa, ja tutustumista erilaisiin paikkoihin; kävimme Helsingin keskustassa muutaman kerran, autossa matkustaminen sujui heti alkuun leikiten - joka on erittäin hyvä asia kolmentunnin landematkoja ajatellen, kävimme lähijunassa ja vieraissa. Helpottavaa huomata, etteivät autot ja liikenne ole Lunalle ongelma, ainakaan tässä vaiheessa. Narussa käveleminen on siinä pisteessä että enää ei oteta hihnaa suuhun. Joskus saatetaan innostua, varsinkin jos koira on leikkituulella, mutta silloinkin auttaa pysähtyminen ja mitä sinä teet katse koiraan, niin Lunakin muistaa säännön ettei hihnan paikka ole suussa. Nyt tosin alkanut tulla se vaihe kun on kiire joka paikkaan haistelemaan hajuja ja tuoksuja, ja pientä vetämistä on satunnaisesti havaittavissa. Ei mitään hirveää kiskomista, mutta kiire näyttää tytöllä joskus olevan.
Heinäkuusa Luna oppi maatekäskyn. Muuta ei oikein noina helteisinä päivinä (ja öinä!) opettelleet, ehkä se johtui varsin lamaannuttavasta ilmasta -joka vaikutti niin koiraan kuin omistajiinkin. Nyt syksyn tullen sitten tarkoitus olisi opettaa koiraa hyvällä tahdilla. Ei liikaa, mutta eikö koirakin pidä pienestä aivojumpasta ;) Olen yllättänyt itseni sen suhteen, että kuinka pinnani on oikeasti kestänyt. Ehkä vain koiraan on niin motivoitunut ja kiintynyt, että haluaa vain koiran parasta. Olen vain luonteeltani niin tempperamenttinen ja hermonsamenettävä, mutta toisaalta voi sitä tempperamenttiä käyttää näköjään päättäväisyyteenkin. Hauska huomata että koiran opettamisen lomassa, löytää itsestäänkin täysin uusia puolia :).
Ensi sunnuntaina on kaivopuistossa Suomen kääpiökoira yhdistyksen näyttely. Vaikkeivat kääpiökoirat kuulukkaan suosikkirotuihini, ajattelin silti käväistä kyseisessä näyttelyssä poikkeamassa. Nettisivuilla luki näin: Kaivopuistossa elokuun viimeisenä sunnuntaina järjestettävään SKKY:n erikoisnäyttelyyn on ilmoitettu lähes 1300 koiraa, eli näyttely on edelleenkin Pohjoismaiden suurin seura- ja kääpiökoiratapahtuma. En ole koskaan käynyt koiranäyttelyssä, joka on hieman huvittavaa, sillä tahtoisin joskus meidän Lunan kanssa kokeilla kehässä pyörähtämistä. Sunnuntaina ehkä näen hieman tasoa siitä, esim miten koulutettu koira "tulee" olla, mikä on menetelmä, mihin kannattaa satsata ja mitä siellä ylipäätään edes tehdään. Minusta tuntuu vain tällähetkellä, että en saa Lunaa koskaan seisomaan mallikkaasti. Noh, pikkuhiljaa.. pikkuhiljaa. Lokakuussa on myös Turussa corgnäyttely, johon on ehdottomasti päästävä. Marraskuussa on myös Helsingissä pentunäyttely. Onneksi en silloin koirakuumeisena eksynyt sinne, olisin varmasti mennyt ihan sekaisin. Tuntuu vain hieman hassulta kuvitella mua Lunan kanssa näyttelyssä, eihän se pysyis yhtään aisoissa, kun jokainen koira on sille sellanen asia että pakko on keinolla millä hyvänsä päästävä haistelemaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti