Luna saapui kotiin eilen. Voi sitä riemua ja tuhinaa, mikä koirasta ja ennenkaikkea omistajasta lähti. Edes kuraiset tassut ei haitannut paijaushetkeä. Kaksiviikkoa tuntui laittoman pitkältä, kaksiviikkoa-kaksikuukautta, en näe mitään eroa. Tuntui kun Luna olisi ollut poissa vuosia. Mieheni kävi vanhempiensa luona hakemassa koiran takaisin kotiin, en meinannut pysyä housuissani sitä aikaa kotona. Jatkuvasti kuuntelin avainten rapinaa lukossa ja kun viimein se ääni kuului pomppasin pystyyn kuin mikäkin jänöjussi. Hassua, kuinka oikeasti pelkäsin ettei Luna enää muistaisi kunnolla tyranniomistajaansa (kyllä, siltä minusta tuntui kaiken kurinpitoisuuden jälkeen, sillä olihan luna viettänyt kunnon luksus ja hemmottelu elämää anoppikokelaani matkassa).
Loimme eteisen kynnyksellä pikaiset silmäykset toisiimme, jonka jälkeen olin jo lattialla polvillani ja otin avosylin vastaan ihanaa, hieman kuraista koiraa. Ei ollut kyllä riemulla rajaa. Mieheni kertoi, että Lunan nähdessään oli koko koira automatkan jäljiltä päästänyt innostuspisuja pitkin pihaa.
Tottapuhuen, jännitin hieman miten Luna on ns 'villyyntynyt' maalla. Kun saa päivät pitkät jahdata perhosia ja pikkulintuja (alan yhä enemmän kallistua siihen todenäköisyyteen että paimenkoiran sijaan, Luna onkin lintukoira ehheheh, ehheheh), ja olin maalannut piruja seinälle. Miten se kävelisi hihnassa? Haukkuuko se? Osaako se enää mennä maate? Entä jos sille tuleekin hirveä ikävä takaisin mummolaan? Onneksi kaikki huolet hävisivät kuin tuhkatuuleen eilisen illan aikana. Kävely sujui nätisti, sama ihastuttava koira oli tallella puolin jos toisinkin. Luna jopa kiipesi kaikki portaat ylös asti lenkin jälkeen, taisi ottaa hieman kisaa omistajansa kanssa ;).
Aamulla tuntui varsin hirveältä jättää pieni karvakuono kotiin odottamaan paluutamme. Luna kuitenkin tottunut kahdenviikon aikana jatkuvaan läsnäoloon ja seuraan. Kuitenkin, se asettui eteisen kynnykselle katsomaan lähtöäni, eikä edes pyytänyt mukaan. Ikään kuin olisi vain katsonut sillä ilmeellä että tiedän minne olet menossa, odotan sinua kotiin täällä. Voin kertoa, että kotiin on taas astetta ihanempi mennä töiden jälkeen, kun Luna odottaa minua yhtä innokkaasti kuten ennenkin. Tällä kertaa jopa ruoka odottaa minua pöydässä, voisiko olla houkuttelevampaa kuin oma koira ja kokkaava mies.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti