Olen jo pitkin kulunutta vuotta lukenut eri corgiharrastajien blogeja, oman koirakuumeeni ollessa huipussaan. Nyt kun vierelläni on oma varsin valloittava ja vilkas, ihana ja äärimäisen ovela pembroke tyttö, päätin kokeilla itsekkin. Nähtäväksi jää miten paljon Luna antaa aihetta kirjoittaa, mutta näin varsinkin pentuaikana on ollut ihana katsoa koiran kasvua ja nokkeluutta. Murkkuikää odotellessa...
Lunan rokotusrumba alkaa olla nyt takanapäin vähäksi aikaa. Tavallaan se on varsin helpottavaa, ja tästä edespäin Lunankin voi päästää koirapuistoon ja sosialisoitumaan muiden koirien kanssa. Monesti olemme iltalenkille käppäileet kyseisen puiston ohitse ja varsin elottomalta aidan toisella puolella elämä näyttää. Ilmoitustaululla taisi olla lappu, jossa luvataan puiston peruskorjausta tulevana syksynä ellen väärin muista (saatoi se olla vasta 2011, mutta lähiaikoina silti). Kuulin Lunan veljen omistajalta että lokakuussa on tulossa Turkuun corginäyttely. Voin kuvitella kuinka lunan töpöhäntä vispaisi kyseissä tapahtumassa mahdottomasti! Koko tyttö menee aina ihan matalaksi, korvat takana ja töpöttelee pyllypystyssä minkä kerkeää. Se on varsin huvittava näky. Aina silloin tällöin saa itsekkin kyseisen tervedyksen palattuaan kotiin. Silloin saa roima annoksen koirapusuja ja pientä ulinaa että missä olen ollut niin kauan. Pakko myöntää että sellaiseen vastaanottoon on ihan kiva palata. Jollakin on ollut niinkin ikävä :)
Olemme kesänaikana touhunneet Lunan kanssa ihan mukavasti. Mieheni landella on viihdytty pariinki kertaan, kerran Luna käväisi siellä mieheni vanhempien matkassa. Lunan seura oli tietenkin viihdyttänyt, vaikkakin pientä ongelmaa oli syntynyt, kun Luna riehaantuu täysin jos koitat jotain harjata,haravoida tai kitkeä. Ehkä pennun näkökulmasta koko touhu vaikuttaa vain niin hulvattoman jännältä ja hauskalta. Landella ollessaan Luna on vapaana isossa pihassa meidän kanssa. Kotiin palatessaan sitten huomaa pientä villiintymisen merkkejä, sillä hihnassa kävely tuntuu aina unohtuneen reissun päätteeksi. Enää ei kuitenkaan pidetä hihnaa puruleluna niinkuin alkuaikoina...
Maanantaina Luna lähtee maalle ilman meitä, sillä mieheni vanhemmat tahtovat kovasti pennun uudestaan visiitille, ja mieheni veli tarjoitui ottamaan tytön kyytiin. Toivottavasti ei oksenna autoon muahahh.
Oksentamisesta puheen ollen, Luna sai ensimmäisen matkapahoinvoinnin viime reissulta palaamiselta. Olimme jo varautuneet vesikippohin ja kannuihin ja pidimme ikkunaakin auki sopivan ilmavirtauksen toivossa. Tunti lähdettyämme lunalta pääsi byrjöt ja reppana oli ihan naattina automme takapenkillä. Muutenhan Lunsku on ollut niiiiiiiiin kiltisti jokaisella automatkallamme, ottanut rennosti ja nukkua röhnöttänyt ne reilu kolmetuntia yleensä.
Kesäkuussa Luna oli ensimmäista kertaa lähijunassa, kun saatoimme sisarrukseni Helsingin rautatieasemalle, ja olin varautunut hirveään hepulikohtaukseen kun koko paikka vilisivain kaiken tuoksuisia ja näköisiä ihmisiä. Luna kuitenkin otti hyvinkin rennosti ja oli hirveän reipas ja kiltti typykkä. Toisaalta, en tiedä kuinka kävisi nytten jos sille tielle uudestaan eksyisimme. Lunalla on tullut ehkä pieni taipumus morjestaa jokaista vastaan tulijaa hyvinkin iloisesti ja pyytää leikkimään.
Tällä viikolla oli pieni ukkonen meilläkin täällä Kauniaisissa. Salamoita välähteli todella hyvään tahtiin ja kun erä jyrähdys paukahti Luna säikähti niin paljon että lirautti hätäpisut Karrin äidin matolle! Reppana rakki! Voin vaan kuvitella mitä meitä odottaa uutena vuotena, pitäisi varmaan päättää kumpi meistä siivoaa ripulit huushollista hehheheh, no ei saisi manata tsoh tsoh.
Nyt lähti tämäkin blogi alkuun (näin työaikana, miten niin kesäisin on hiljaista?), seuraavaa kertaa odotellessa, kuvienki kera jos sitä sattuisi kotikoneen ääressä olemaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti