Kyllä, Luna hoksasi jujun eilen pienellä opastuksella ja avustuksella. Nimittäin tassun anto. Käytimme apuna herkkuja ja naksutinta. En ymmärrä miten on mahdollista tehdä kolmea asiaa yhtäaikaa, näyttää herkkua omien silmien korkeudella (saaden näin katsekontaktin koiraan) ja toisella kädellä ottaa itse neidin tassua omaan käteen, ja painaa vielä naksutinta. Teimmekin loppujen lopuksi mieheni kanssa yhteistyötä (Lue: pakotin hänet naksuttajan painelijaksi kesken telkkarin katsomisen). Kun lopussa ei tarvinnut enää itse avustaa tassun antoa, vaan koira antoi sen itse, silloin oli taas yksi käsi vapaana tälle naksuttimelle. Mihin minä tosin enää tarvitsisin sitä? Ehkä se naksutus ei vain ollut minun juttuni, minulla on tapana tehdä yksinkertaisista asioista vaikeita, hups!
En tiedä olemmeko lähteneet koiran opettamisessa myöhempään liikkeelle kuin yleensä. Sisäsiisteyden ja istumisen jälkeen opettelemisen lomassa opettelimme istumista. Tämän jälkeen aloimme opettelemaan yksinoloa, ja tutustumista erilaisiin paikkoihin; kävimme Helsingin keskustassa muutaman kerran, autossa matkustaminen sujui heti alkuun leikiten - joka on erittäin hyvä asia kolmentunnin landematkoja ajatellen, kävimme lähijunassa ja vieraissa. Helpottavaa huomata, etteivät autot ja liikenne ole Lunalle ongelma, ainakaan tässä vaiheessa. Narussa käveleminen on siinä pisteessä että enää ei oteta hihnaa suuhun. Joskus saatetaan innostua, varsinkin jos koira on leikkituulella, mutta silloinkin auttaa pysähtyminen ja mitä sinä teet katse koiraan, niin Lunakin muistaa säännön ettei hihnan paikka ole suussa. Nyt tosin alkanut tulla se vaihe kun on kiire joka paikkaan haistelemaan hajuja ja tuoksuja, ja pientä vetämistä on satunnaisesti havaittavissa. Ei mitään hirveää kiskomista, mutta kiire näyttää tytöllä joskus olevan.
Heinäkuusa Luna oppi maatekäskyn. Muuta ei oikein noina helteisinä päivinä (ja öinä!) opettelleet, ehkä se johtui varsin lamaannuttavasta ilmasta -joka vaikutti niin koiraan kuin omistajiinkin. Nyt syksyn tullen sitten tarkoitus olisi opettaa koiraa hyvällä tahdilla. Ei liikaa, mutta eikö koirakin pidä pienestä aivojumpasta ;) Olen yllättänyt itseni sen suhteen, että kuinka pinnani on oikeasti kestänyt. Ehkä vain koiraan on niin motivoitunut ja kiintynyt, että haluaa vain koiran parasta. Olen vain luonteeltani niin tempperamenttinen ja hermonsamenettävä, mutta toisaalta voi sitä tempperamenttiä käyttää näköjään päättäväisyyteenkin. Hauska huomata että koiran opettamisen lomassa, löytää itsestäänkin täysin uusia puolia :).
Ensi sunnuntaina on kaivopuistossa Suomen kääpiökoira yhdistyksen näyttely. Vaikkeivat kääpiökoirat kuulukkaan suosikkirotuihini, ajattelin silti käväistä kyseisessä näyttelyssä poikkeamassa. Nettisivuilla luki näin: Kaivopuistossa elokuun viimeisenä sunnuntaina järjestettävään SKKY:n erikoisnäyttelyyn on ilmoitettu lähes 1300 koiraa, eli näyttely on edelleenkin Pohjoismaiden suurin seura- ja kääpiökoiratapahtuma. En ole koskaan käynyt koiranäyttelyssä, joka on hieman huvittavaa, sillä tahtoisin joskus meidän Lunan kanssa kokeilla kehässä pyörähtämistä. Sunnuntaina ehkä näen hieman tasoa siitä, esim miten koulutettu koira "tulee" olla, mikä on menetelmä, mihin kannattaa satsata ja mitä siellä ylipäätään edes tehdään. Minusta tuntuu vain tällähetkellä, että en saa Lunaa koskaan seisomaan mallikkaasti. Noh, pikkuhiljaa.. pikkuhiljaa. Lokakuussa on myös Turussa corgnäyttely, johon on ehdottomasti päästävä. Marraskuussa on myös Helsingissä pentunäyttely. Onneksi en silloin koirakuumeisena eksynyt sinne, olisin varmasti mennyt ihan sekaisin. Tuntuu vain hieman hassulta kuvitella mua Lunan kanssa näyttelyssä, eihän se pysyis yhtään aisoissa, kun jokainen koira on sille sellanen asia että pakko on keinolla millä hyvänsä päästävä haistelemaan...
torstai 26. elokuuta 2010
keskiviikko 25. elokuuta 2010
Luna is back!
Luna saapui kotiin eilen. Voi sitä riemua ja tuhinaa, mikä koirasta ja ennenkaikkea omistajasta lähti. Edes kuraiset tassut ei haitannut paijaushetkeä. Kaksiviikkoa tuntui laittoman pitkältä, kaksiviikkoa-kaksikuukautta, en näe mitään eroa. Tuntui kun Luna olisi ollut poissa vuosia. Mieheni kävi vanhempiensa luona hakemassa koiran takaisin kotiin, en meinannut pysyä housuissani sitä aikaa kotona. Jatkuvasti kuuntelin avainten rapinaa lukossa ja kun viimein se ääni kuului pomppasin pystyyn kuin mikäkin jänöjussi. Hassua, kuinka oikeasti pelkäsin ettei Luna enää muistaisi kunnolla tyranniomistajaansa (kyllä, siltä minusta tuntui kaiken kurinpitoisuuden jälkeen, sillä olihan luna viettänyt kunnon luksus ja hemmottelu elämää anoppikokelaani matkassa).
Loimme eteisen kynnyksellä pikaiset silmäykset toisiimme, jonka jälkeen olin jo lattialla polvillani ja otin avosylin vastaan ihanaa, hieman kuraista koiraa. Ei ollut kyllä riemulla rajaa. Mieheni kertoi, että Lunan nähdessään oli koko koira automatkan jäljiltä päästänyt innostuspisuja pitkin pihaa.
Tottapuhuen, jännitin hieman miten Luna on ns 'villyyntynyt' maalla. Kun saa päivät pitkät jahdata perhosia ja pikkulintuja (alan yhä enemmän kallistua siihen todenäköisyyteen että paimenkoiran sijaan, Luna onkin lintukoira ehheheh, ehheheh), ja olin maalannut piruja seinälle. Miten se kävelisi hihnassa? Haukkuuko se? Osaako se enää mennä maate? Entä jos sille tuleekin hirveä ikävä takaisin mummolaan? Onneksi kaikki huolet hävisivät kuin tuhkatuuleen eilisen illan aikana. Kävely sujui nätisti, sama ihastuttava koira oli tallella puolin jos toisinkin. Luna jopa kiipesi kaikki portaat ylös asti lenkin jälkeen, taisi ottaa hieman kisaa omistajansa kanssa ;).
Aamulla tuntui varsin hirveältä jättää pieni karvakuono kotiin odottamaan paluutamme. Luna kuitenkin tottunut kahdenviikon aikana jatkuvaan läsnäoloon ja seuraan. Kuitenkin, se asettui eteisen kynnykselle katsomaan lähtöäni, eikä edes pyytänyt mukaan. Ikään kuin olisi vain katsonut sillä ilmeellä että tiedän minne olet menossa, odotan sinua kotiin täällä. Voin kertoa, että kotiin on taas astetta ihanempi mennä töiden jälkeen, kun Luna odottaa minua yhtä innokkaasti kuten ennenkin. Tällä kertaa jopa ruoka odottaa minua pöydässä, voisiko olla houkuttelevampaa kuin oma koira ja kokkaava mies.
Loimme eteisen kynnyksellä pikaiset silmäykset toisiimme, jonka jälkeen olin jo lattialla polvillani ja otin avosylin vastaan ihanaa, hieman kuraista koiraa. Ei ollut kyllä riemulla rajaa. Mieheni kertoi, että Lunan nähdessään oli koko koira automatkan jäljiltä päästänyt innostuspisuja pitkin pihaa.
Tottapuhuen, jännitin hieman miten Luna on ns 'villyyntynyt' maalla. Kun saa päivät pitkät jahdata perhosia ja pikkulintuja (alan yhä enemmän kallistua siihen todenäköisyyteen että paimenkoiran sijaan, Luna onkin lintukoira ehheheh, ehheheh), ja olin maalannut piruja seinälle. Miten se kävelisi hihnassa? Haukkuuko se? Osaako se enää mennä maate? Entä jos sille tuleekin hirveä ikävä takaisin mummolaan? Onneksi kaikki huolet hävisivät kuin tuhkatuuleen eilisen illan aikana. Kävely sujui nätisti, sama ihastuttava koira oli tallella puolin jos toisinkin. Luna jopa kiipesi kaikki portaat ylös asti lenkin jälkeen, taisi ottaa hieman kisaa omistajansa kanssa ;).
Aamulla tuntui varsin hirveältä jättää pieni karvakuono kotiin odottamaan paluutamme. Luna kuitenkin tottunut kahdenviikon aikana jatkuvaan läsnäoloon ja seuraan. Kuitenkin, se asettui eteisen kynnykselle katsomaan lähtöäni, eikä edes pyytänyt mukaan. Ikään kuin olisi vain katsonut sillä ilmeellä että tiedän minne olet menossa, odotan sinua kotiin täällä. Voin kertoa, että kotiin on taas astetta ihanempi mennä töiden jälkeen, kun Luna odottaa minua yhtä innokkaasti kuten ennenkin. Tällä kertaa jopa ruoka odottaa minua pöydässä, voisiko olla houkuttelevampaa kuin oma koira ja kokkaava mies.
maanantai 9. elokuuta 2010
Luna lomailee!
Luna jäi kotiin. Kävin sanomassa sille nopeasti heipat, ja se raotti unisia silmiään ja heilutti laiskasti häntäänsä. Tuntui oikeastaa niin riipaisevalta jättää se sinne, koska tiijän ettei se ole seuraavaan kahteenviikkoon tervehtimässä mua kun tulen töistä kotiin!
Luna siis lähtee tänään mieheni veljen matkassa heidän landelleen, jossa hänen vanhempansa jo innoissaan odottavat tyttöä perille. Onneksi tänään ei ole yhtä painostava ilma kuin eilen, joten autopahoinvoinnilta vältytään mitä todennäköisimmin. Lunan poissaolo tietänee toki myös yhtäpitkää taukoa tänne, on kieltämättä vaikeaa kirjoittaa koko koirasta yhtään mitään, kun Lunakin viettelee viimeisiä kesälomia päiviä kirmailen perhosten perässä Karjalassa. Olen näköjään hyvään aikaan aloittanut bloggaamisenkin näköjään, fiksua Riikka, erittäin.
Eilen oli upea ukkonen täällä Kauniaissa. Lunakin otti huomattavasti rennommin, ja oli itseasiassa mukana ulkonakin, kun mieheni kävi kipaisemassa laittamaan auton ikkunat kiinni.
Landelle ajaa tosiaan sen 3-4tuntia, riippuen muusta liikenteestä. Mökkitielle kääntyessä huomasimme ekaa kertaa Lunan tunnistaneen että missä ollaan. Nuuhkutti minkä kerkesi ja pomppasi etupenkille syliini malttamattomana katselemaan ikkunasta että joko oltais perillä. Mökkipihassa ei malttanut hädintuskin odottaa että ovi aukeaa, olimme selvästikkin hirveän hitaita vanhuksia. Luna suorastaan syöksyi ulos kun sain ovea avattua juuri juuri pienen corgin verran.. Luna on aikalailla vapaana aina mökillä, sillä kuitenkin autotielle on aika paljon matkaa, ja Luna pysyy yleensä näköpiirissä, joskus se menee piiloon viinimarjapensaiden keskelle. Toisinaan kylläkin tytöllä on varsin valikoiva kuulo, kun pitäisi mennä sisälle. Tosin kerran anoppikokelaani unohti tytön hetkeksi pihalle, ja löysi Lunan ulko-oven vierestä. Voi sitä nuolemista ja ulisemista, mikä koirasta pääsi, oli kuulemma silminnähden innoissaan kun pääsikin sisälle. Pahiten koira on omassa maailmassa kun näkee perhosen. Pitäisi ehkä vielä tälle kesää saada kuvattua se jahti kun perhonen on näköpiirissä... Olemme myös huomanneet Lunan kiinnostuksen pikkulintuihin (lintukoirako?), noh, onhan ne melkein kuin perhosia......
Tulee kyllä hiljaiset viikot, mutta toisaalta, Luna rakastaa olla landella ja ihana tietää miten paljon seuraa siitä on myös mieheni vanhemmille. Mekin voimme nyt mieheni kanssa käydä viikonloppumatkalla kotipaikkakunnallani, katsotaan sitten seuraavalla kerralla josko Lunsku olisi tarpeeksi vanha ja kärsivällinen 9tunnin yöjunassa oloon.
Luna siis lähtee tänään mieheni veljen matkassa heidän landelleen, jossa hänen vanhempansa jo innoissaan odottavat tyttöä perille. Onneksi tänään ei ole yhtä painostava ilma kuin eilen, joten autopahoinvoinnilta vältytään mitä todennäköisimmin. Lunan poissaolo tietänee toki myös yhtäpitkää taukoa tänne, on kieltämättä vaikeaa kirjoittaa koko koirasta yhtään mitään, kun Lunakin viettelee viimeisiä kesälomia päiviä kirmailen perhosten perässä Karjalassa. Olen näköjään hyvään aikaan aloittanut bloggaamisenkin näköjään, fiksua Riikka, erittäin.
Eilen oli upea ukkonen täällä Kauniaissa. Lunakin otti huomattavasti rennommin, ja oli itseasiassa mukana ulkonakin, kun mieheni kävi kipaisemassa laittamaan auton ikkunat kiinni.
Landelle ajaa tosiaan sen 3-4tuntia, riippuen muusta liikenteestä. Mökkitielle kääntyessä huomasimme ekaa kertaa Lunan tunnistaneen että missä ollaan. Nuuhkutti minkä kerkesi ja pomppasi etupenkille syliini malttamattomana katselemaan ikkunasta että joko oltais perillä. Mökkipihassa ei malttanut hädintuskin odottaa että ovi aukeaa, olimme selvästikkin hirveän hitaita vanhuksia. Luna suorastaan syöksyi ulos kun sain ovea avattua juuri juuri pienen corgin verran.. Luna on aikalailla vapaana aina mökillä, sillä kuitenkin autotielle on aika paljon matkaa, ja Luna pysyy yleensä näköpiirissä, joskus se menee piiloon viinimarjapensaiden keskelle. Toisinaan kylläkin tytöllä on varsin valikoiva kuulo, kun pitäisi mennä sisälle. Tosin kerran anoppikokelaani unohti tytön hetkeksi pihalle, ja löysi Lunan ulko-oven vierestä. Voi sitä nuolemista ja ulisemista, mikä koirasta pääsi, oli kuulemma silminnähden innoissaan kun pääsikin sisälle. Pahiten koira on omassa maailmassa kun näkee perhosen. Pitäisi ehkä vielä tälle kesää saada kuvattua se jahti kun perhonen on näköpiirissä... Olemme myös huomanneet Lunan kiinnostuksen pikkulintuihin (lintukoirako?), noh, onhan ne melkein kuin perhosia......
Tulee kyllä hiljaiset viikot, mutta toisaalta, Luna rakastaa olla landella ja ihana tietää miten paljon seuraa siitä on myös mieheni vanhemmille. Mekin voimme nyt mieheni kanssa käydä viikonloppumatkalla kotipaikkakunnallani, katsotaan sitten seuraavalla kerralla josko Lunsku olisi tarpeeksi vanha ja kärsivällinen 9tunnin yöjunassa oloon.
perjantai 6. elokuuta 2010
Ensimmäinen luku.
Olen jo pitkin kulunutta vuotta lukenut eri corgiharrastajien blogeja, oman koirakuumeeni ollessa huipussaan. Nyt kun vierelläni on oma varsin valloittava ja vilkas, ihana ja äärimäisen ovela pembroke tyttö, päätin kokeilla itsekkin. Nähtäväksi jää miten paljon Luna antaa aihetta kirjoittaa, mutta näin varsinkin pentuaikana on ollut ihana katsoa koiran kasvua ja nokkeluutta. Murkkuikää odotellessa...
Lunan rokotusrumba alkaa olla nyt takanapäin vähäksi aikaa. Tavallaan se on varsin helpottavaa, ja tästä edespäin Lunankin voi päästää koirapuistoon ja sosialisoitumaan muiden koirien kanssa. Monesti olemme iltalenkille käppäileet kyseisen puiston ohitse ja varsin elottomalta aidan toisella puolella elämä näyttää. Ilmoitustaululla taisi olla lappu, jossa luvataan puiston peruskorjausta tulevana syksynä ellen väärin muista (saatoi se olla vasta 2011, mutta lähiaikoina silti). Kuulin Lunan veljen omistajalta että lokakuussa on tulossa Turkuun corginäyttely. Voin kuvitella kuinka lunan töpöhäntä vispaisi kyseissä tapahtumassa mahdottomasti! Koko tyttö menee aina ihan matalaksi, korvat takana ja töpöttelee pyllypystyssä minkä kerkeää. Se on varsin huvittava näky. Aina silloin tällöin saa itsekkin kyseisen tervedyksen palattuaan kotiin. Silloin saa roima annoksen koirapusuja ja pientä ulinaa että missä olen ollut niin kauan. Pakko myöntää että sellaiseen vastaanottoon on ihan kiva palata. Jollakin on ollut niinkin ikävä :)
Olemme kesänaikana touhunneet Lunan kanssa ihan mukavasti. Mieheni landella on viihdytty pariinki kertaan, kerran Luna käväisi siellä mieheni vanhempien matkassa. Lunan seura oli tietenkin viihdyttänyt, vaikkakin pientä ongelmaa oli syntynyt, kun Luna riehaantuu täysin jos koitat jotain harjata,haravoida tai kitkeä. Ehkä pennun näkökulmasta koko touhu vaikuttaa vain niin hulvattoman jännältä ja hauskalta. Landella ollessaan Luna on vapaana isossa pihassa meidän kanssa. Kotiin palatessaan sitten huomaa pientä villiintymisen merkkejä, sillä hihnassa kävely tuntuu aina unohtuneen reissun päätteeksi. Enää ei kuitenkaan pidetä hihnaa puruleluna niinkuin alkuaikoina...
Maanantaina Luna lähtee maalle ilman meitä, sillä mieheni vanhemmat tahtovat kovasti pennun uudestaan visiitille, ja mieheni veli tarjoitui ottamaan tytön kyytiin. Toivottavasti ei oksenna autoon muahahh.
Oksentamisesta puheen ollen, Luna sai ensimmäisen matkapahoinvoinnin viime reissulta palaamiselta. Olimme jo varautuneet vesikippohin ja kannuihin ja pidimme ikkunaakin auki sopivan ilmavirtauksen toivossa. Tunti lähdettyämme lunalta pääsi byrjöt ja reppana oli ihan naattina automme takapenkillä. Muutenhan Lunsku on ollut niiiiiiiiin kiltisti jokaisella automatkallamme, ottanut rennosti ja nukkua röhnöttänyt ne reilu kolmetuntia yleensä.
Kesäkuussa Luna oli ensimmäista kertaa lähijunassa, kun saatoimme sisarrukseni Helsingin rautatieasemalle, ja olin varautunut hirveään hepulikohtaukseen kun koko paikka vilisivain kaiken tuoksuisia ja näköisiä ihmisiä. Luna kuitenkin otti hyvinkin rennosti ja oli hirveän reipas ja kiltti typykkä. Toisaalta, en tiedä kuinka kävisi nytten jos sille tielle uudestaan eksyisimme. Lunalla on tullut ehkä pieni taipumus morjestaa jokaista vastaan tulijaa hyvinkin iloisesti ja pyytää leikkimään.
Tällä viikolla oli pieni ukkonen meilläkin täällä Kauniaisissa. Salamoita välähteli todella hyvään tahtiin ja kun erä jyrähdys paukahti Luna säikähti niin paljon että lirautti hätäpisut Karrin äidin matolle! Reppana rakki! Voin vaan kuvitella mitä meitä odottaa uutena vuotena, pitäisi varmaan päättää kumpi meistä siivoaa ripulit huushollista hehheheh, no ei saisi manata tsoh tsoh.
Nyt lähti tämäkin blogi alkuun (näin työaikana, miten niin kesäisin on hiljaista?), seuraavaa kertaa odotellessa, kuvienki kera jos sitä sattuisi kotikoneen ääressä olemaan!
Lunan rokotusrumba alkaa olla nyt takanapäin vähäksi aikaa. Tavallaan se on varsin helpottavaa, ja tästä edespäin Lunankin voi päästää koirapuistoon ja sosialisoitumaan muiden koirien kanssa. Monesti olemme iltalenkille käppäileet kyseisen puiston ohitse ja varsin elottomalta aidan toisella puolella elämä näyttää. Ilmoitustaululla taisi olla lappu, jossa luvataan puiston peruskorjausta tulevana syksynä ellen väärin muista (saatoi se olla vasta 2011, mutta lähiaikoina silti). Kuulin Lunan veljen omistajalta että lokakuussa on tulossa Turkuun corginäyttely. Voin kuvitella kuinka lunan töpöhäntä vispaisi kyseissä tapahtumassa mahdottomasti! Koko tyttö menee aina ihan matalaksi, korvat takana ja töpöttelee pyllypystyssä minkä kerkeää. Se on varsin huvittava näky. Aina silloin tällöin saa itsekkin kyseisen tervedyksen palattuaan kotiin. Silloin saa roima annoksen koirapusuja ja pientä ulinaa että missä olen ollut niin kauan. Pakko myöntää että sellaiseen vastaanottoon on ihan kiva palata. Jollakin on ollut niinkin ikävä :)
Olemme kesänaikana touhunneet Lunan kanssa ihan mukavasti. Mieheni landella on viihdytty pariinki kertaan, kerran Luna käväisi siellä mieheni vanhempien matkassa. Lunan seura oli tietenkin viihdyttänyt, vaikkakin pientä ongelmaa oli syntynyt, kun Luna riehaantuu täysin jos koitat jotain harjata,haravoida tai kitkeä. Ehkä pennun näkökulmasta koko touhu vaikuttaa vain niin hulvattoman jännältä ja hauskalta. Landella ollessaan Luna on vapaana isossa pihassa meidän kanssa. Kotiin palatessaan sitten huomaa pientä villiintymisen merkkejä, sillä hihnassa kävely tuntuu aina unohtuneen reissun päätteeksi. Enää ei kuitenkaan pidetä hihnaa puruleluna niinkuin alkuaikoina...
Maanantaina Luna lähtee maalle ilman meitä, sillä mieheni vanhemmat tahtovat kovasti pennun uudestaan visiitille, ja mieheni veli tarjoitui ottamaan tytön kyytiin. Toivottavasti ei oksenna autoon muahahh.
Oksentamisesta puheen ollen, Luna sai ensimmäisen matkapahoinvoinnin viime reissulta palaamiselta. Olimme jo varautuneet vesikippohin ja kannuihin ja pidimme ikkunaakin auki sopivan ilmavirtauksen toivossa. Tunti lähdettyämme lunalta pääsi byrjöt ja reppana oli ihan naattina automme takapenkillä. Muutenhan Lunsku on ollut niiiiiiiiin kiltisti jokaisella automatkallamme, ottanut rennosti ja nukkua röhnöttänyt ne reilu kolmetuntia yleensä.
Kesäkuussa Luna oli ensimmäista kertaa lähijunassa, kun saatoimme sisarrukseni Helsingin rautatieasemalle, ja olin varautunut hirveään hepulikohtaukseen kun koko paikka vilisivain kaiken tuoksuisia ja näköisiä ihmisiä. Luna kuitenkin otti hyvinkin rennosti ja oli hirveän reipas ja kiltti typykkä. Toisaalta, en tiedä kuinka kävisi nytten jos sille tielle uudestaan eksyisimme. Lunalla on tullut ehkä pieni taipumus morjestaa jokaista vastaan tulijaa hyvinkin iloisesti ja pyytää leikkimään.
Tällä viikolla oli pieni ukkonen meilläkin täällä Kauniaisissa. Salamoita välähteli todella hyvään tahtiin ja kun erä jyrähdys paukahti Luna säikähti niin paljon että lirautti hätäpisut Karrin äidin matolle! Reppana rakki! Voin vaan kuvitella mitä meitä odottaa uutena vuotena, pitäisi varmaan päättää kumpi meistä siivoaa ripulit huushollista hehheheh, no ei saisi manata tsoh tsoh.
Nyt lähti tämäkin blogi alkuun (näin työaikana, miten niin kesäisin on hiljaista?), seuraavaa kertaa odotellessa, kuvienki kera jos sitä sattuisi kotikoneen ääressä olemaan!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)