roppakaupalla asiaa

Reilun kuukauden tauon jälkeen, on hyvä palata takaisin. Lunan kanssa olemme eläneet jos ei ihan kuitenkin koiranelämää, niin tuiki tavallista arkea. Emäntää ja isäntää on koeteltu, ja nyt onkin alkanut hieman auktoriteettikoulutus. Nyt vuorokauden aikana jo huomaa sen, miten paljon Luna enää hyppii sohvalle tai sängylle.

Viime viikonloppu sujui Lunalla jälleen kerran maalaismaisemissa, me taas vierailimme mieheni kanssa Turussa. Eilen iloisen jälleennäkemisen jälkeen (Lunalla oli hirveästi asiaa, voi sitä "ulvomisen" määrää!) yllätyimme aikalailla; Lunalla oli alkanut juoksut! Tottapuhuen, en odottanut juoksuaikaa vielä ajankohtaiseksi, oikeastaan olin ehkä jopa melkein unohtanut sen olemassa olon, olihan Luna meidän silmissä edelleen se pieni pallero, joka vasta oli tullut meille. Mutta Lunakin täytti tässä kuussa 7kk, eikä 3kk...

Luna reilu 3kk ikäisenä maalla, ja kasvimaalta löydetty kesäkurpitsa!

Luna viimeviikonloppuna, siskoni kanssa.

Eilen selasimme kaikki Lunan pentukuvat lävitse, videoklippeja unohtamatta! Saimme Lunan toukokuussa kotiin ja painoa oli 2kg. Luna oli pentueen pienin (pentujahan oli melkein tusinan verran). Ollut kyllä maailman paras päätös ja ollaan mieheni kanssa kyllä niin tyytyväisiä että saatiin juuri Lunsku meille.

Lunan emo Tessa, ja sisarruksia n. 4viikkosia. Tällöin kävimme ensikertaa katsomassa pentuja.

Tässä sitten itse Luna neliviikkosena. Tyttö jäi jo silloin mieleemme, ja muistan kun puhuimme automatkalla tästä tapauksesta. Vielä emme kuitenkaan olleet varmoja valinnasta.

Luna n.3kk, tui tui :)

elokuu 2010

Seuraavassa videossa Luna on ekaa viikkoa luonamme, ja voin vain päivitellä kuinka pikkuruinen sintti se oli. Luna 2kg!

Ajattelin aikoinaan koiran tarvikkeita ostaessa, että mitä kaikkea pieni pentu meidän kämpässä laittaisikaan remonttiin, ja kuinka paljon Luna varsinkin emäntä paran heikkoja hermoja koettelisi.  Noh,  Luna on yllättänyt meidän siinä suhteessa positiivisesti. Tuhoja ovat saaneet ainoastaan yhdet minun 3euron sandaalit, ja tietokoneen johtoa se koitti purra, kunnes emäntä tuli ja sai sen kiinni itseteossa. Jähmettyi koko tyttö paikoilleen kuin patsas kun kuuli minun haukovan henkeä. Se olikin Lunskun ensimmäinen ja viimeinen kosketus tekniikan ihmeellisen maailmaan. Onneksi mitään vahinkoa ei käynyt koiralle, kuin johdollekkaan (paitsi pari pintanaarmua). Lunan puruvimma ei kuitenkaan ole täysin olematon. Saisin imuroida kotonamme päivittäin (arvatkaa vain imuroinko), sillä Luna löytää kaikki kuitit ja lippuset ja lappuset, ja tuossa tuokiossa ne ovat kauniisti silpottuna olohuoneen matollamme. Noh, etunsa tälläkin, koiran sisässä kasvaa ilmiselvästi pieni silppurikone! =D

Ja tosiaan niistä johdoista puheenollen, otimme muutama viikko sitten vasta pois esteet johtokasojen luota. Luna ei välitä johdoista onneksi yhtään. Vauvaportin pidämme vielä keittiön ovessa, sille voi olla käyttöä toisinaan....

Lunan ensimmäisiä iltoja kotona. Vauvaportti Ikeasta 39,90,-.

Lunan syysvarustus. Uusi panta, heijastin, kakkapussi ja anopilta saatun pyöränlamppu! Suosittelen, koiran tosiaan näkee kaukaakin ja valo oli helppo kiinnittää. Valon saa vilkkuvaksi, tai sitten ihan vain "lampuksi".

Perjantaina ennen maalle lähtöä Luna tuli kipeäksi. Heräsin aamulla Lunan outoon, hyvin levottomaan käytökseen, ja  juuri kun nousin sängystä Luna vetelee kunnon ribsaa makkarin nurkkaan. Hämmästyin itsekkin niin paljon, etten edes torunut koko koiraa, vaan huudahdin erittäin hämmästyneesti LUNA????! Koira katsoi minua erittäin nolosti ja tiesi kyllä ettei sisälle saanut tehdä yhtään mitään tarpeita. Vatsa oli ihan sekaisin, juoksimme ulos ja pelkäsin että Lunskun perässä käytävään tulee kaunis kakkajana. Ulkona uloste oli jo punertavaa ja siinä vaiheessa jo mietin kauhukuvia siitä onko Luna syönyt jotain mitä ei olisi pitänyt syödä. Kotiin päästyä koko koira rojahti vain lattialle ja eikä jaksanut noteerata mitään. Katsoi vain todella väsyneesti. Soitimme eläinlääkäriin ja selitimme tilanteen. Lääkärin mukaan kyseessä oli täysin tavallinen ja syksyinen vatsatauti ja kävimme apteekissa hakemassa Lunalle lääkettä.  Luna voi nyt oikein hyvin.

Luna sairastaa.

Tulipas tästä nyt kunnon romaani, katsotaan mitä asiaa tuleekaan ensikerralla!  Toivottavasti jaksatte lukea. Laitan vielä loppuun kuvia meidän syksyisestä Suomenlinnan vierailusta. Lunalla riitti nuuhkuteltavaa uudessa ympäristössä, ja lautassa oli pakko kavuta ikkunapaikalle katselemaan aaltoja. :)

Valoisaa syksyä!

poseerausta maisemien kera :)

tuttunäky :)

Rannalla.

pikku Luna

Niin se vaan on että Lunakin on kasvamassa isoksi.  Muuan päivä koko koira sai vaivaiset puolivuotta täytteen pitkällä koiran iällään. Sitä ikää lähestyessä on hieman koeteltu, Luna on tehnyt ihan ihme kepposia ja koittanut olla ovela. Ehkä omistajankin pitäisi avata silmänsä ja  huomata, ettei Luna ole enää se avuton pieni kaksikiloinen pallero, vaan energiaa, virtaa, älykkyyttä ja nokkeluutta oleva corgi.

Olimme taannoin tässä mieheni kanssaTallinnassa yöpymässä eräs viikonloppu. Luna pääsi siksiaikaa vakkari hoitopaikkaansa anoppilaan. Molemmat osapuolet ovat aina olleet tyytyväisiä, niin mieheni vanhemmatkin, kuin Lunakin - ihmekkös tuo, siellä saa aina huomiota tuutintäydeltä ja varmasti kivemmat lelutkin löytyvät Lunan omasta lelukopasta (jonka Lunsku jo kerran pisti säpäleiksi).

Noh, kun lauantai iltaisin mieheni vanhemmat menevät kello kuuden saunavuorolleen, Lunaa ei luonnollisesti oteta mukaan lauteille. Koira ei muutenkaan ole osouttautunut hirveäksi vesipedoksi. Tunti kului ja kotiin tullessaan anoppikokelaat olivat  saaneet yllättyä. Keittiön kukat -jotka olivat olleet siis maljakossa, oltiin ripoteltu pitkin pöytää. Mieheni isä oli hieman ihmetellyt vaimonsa uutta desingiä, ja mainitsi asiasta. Kävi kuitenkin ilmi ettei vaimonsa ollut jättänyt kukkia todellakaan pöytäliinalle. Katse siirtyi sitten koiraan, joka niin viattomasti koitti olla kuin ei tietäisikään. Lunan oli siis pitänyt hypätä ensinnä tuolille, siitä kiivetä pöydälle ja lajittelemaan tulppaanit uuteen järjestykseen. Ihmettelen oikeasti miten koira ei ollut pistänyt kukkaparkoja täysin riekaleiksi. Ehkä kyse olikin pienestä mielipide erosta, kukat näyttivät paljon paremmilta valkoisen pöytäliinan päällä ;)

Ja loppujenlopuksi, eihän koko tarinalle voi olla hymyilemättä.


Toinen ilta yllätyin Lunan röyhkeyttä.  Olemme alusta asti opettaneet ettei koiran paikka ole keittiössä, jos siellä puuhastelee jokin muu. Koska keittiömme on varsinainen komero ja leveystilaa ehkä metri, on koira helposti jaloissa. Luna ei myöskään kerjää.

Noh, yksi ilta annoin itselleni luvan herkutella sohvalla ja katsoa lempisarjaani. Mehukas leipäni lepäsi sohvan selkänojalla kun ryystin keittoa nassuuni. Luna tulee täysin tyynesti ja nappaa leivästä kiinni ja näytti niin siltä että koiralla ei ollut mitään hajua oikein ja väärin käyttäytymisestä. Noh, ehkä Luna oppi kerralla ettei emännän leipiin yksinkertaisesti kannata koskea, koska pöyristyin ja raivostuin asiasta niin... pöh, mokomakin koira.


Tulevana viikonloppuna olisi tarkoitus uhrata Lunalle paljon aikaa, sillä Tallinna viikonloppuna oli omistajat niin väsyneitä matkasta etteivät jaksaneet sanoa edes iltalenkki, vaan säästimme itseämme paljon lyhyemmällä versiolla. Viime viikonloppuna koira oli nauttimasta syksyisistä maisemista landella ilman meitä. Tänä viikonloppuna, jos sää sallii, olisi Lunan eka Suomenlinna reissu. Muutenkin, meidän pitäisi harjoittaa Lunan kanssa kävelyä ydinkeskustassa. Hyvinhän koko kävely suunilleen jo sujuu, jos koiria ei tule vastaan. Luna tuntuu olevan jokaisen nelijalkaisen innokasihailija.. koosta riippumatta.

Kuvapostaus.

Luna on löytänyt jällleen kerran uuden lelun. Aikaisemmin se on ihastunut vaaleanpunaiseen ammeankkaan, ja sukkaan jonka sisällä on tennispallo. Olen nyt viimeaikoina saanut kontata pitkin lattiarajoja ja kaapia hyllyjen ja sohvien alta näitä Lunan aarteita. Laiskuuden iskiessä olen taikonut uusia. Nimittäin limsapullon korkkeja. Luna menee niistä ihan hulluksi yksinkertaisesti. Heittelee niitä ympäri olohuonetta ja kuten arvata saattaa sohvan alla taitaa olla magneetti. Sillä kauaa ei nokka tuhise kun Luna ilmaisee mielipiteensä asiasta, loppu ehdottomasti paras osio:

Luna oli myös yksi ilta pistänyt jälleen kerran paperia silpuksi. Tällä kertaa meitä huvitti seuraava näky-

koirat on ihania...

.. Kuvasta voi siis bongata Karrin lompakon, kaikki sen välissä olleet kuitit ovat seuraavana, ja Lunan sukkapallo. Luna itse nuupahtanut ehkä vähän syyllisyyden painaessa tuolien alle. ;)

Loppuun kuvaa koirapuistosta!

Syyskuulumisia!

Koirapuiston pitäisi nyt syyskuussa mennä remppaan, ja sinne on suunitteilla aitaukset pienimmille ja isommille koiravieraille.

Viimeksi kävimme tälläviikolla sielä pistäytymässä. Kymmenisen minuuttia ennätettiin olla, kun aitauksen toiselle puolelle ilmestyi isokoira omistajineen, joka näytti hyvinkin närkästyneeltä: kestääkö teillä kauankin? Päätettiin olla kohteliaita ja lähteä mitä pikimmiten sieltä, ainakin luulimme niin. Luna taisi ihan selvästi ymmärtää mistä on kyse, ja hihnan nähdessään se sai hirveän corgihulluus kohtauksen! Se juoksi kuin viimeistä päivää kahdeksikkoa meidän ympärillä, mitkään käskyt eivät pysäyttäneet sitä alkuunkaan. Välillä se oikein härnäsi poloisia omistajiaan, ja tuli melkein kosketusetäisyydelle meistä, kunnes se laittoi taas ykkösen silmään ja aloitti alusta sen hullun ravaamisen. Loppujenlopuksi mua huvitti koko koiran hölmöily, mutta katsottuani aitauksen toisella puolella odottelevaa koiraa ja omistajaa hyytyi minunkin iloni siihen. Kun reilun viiden minuutin päästä saimme Lunan ojennukseen (juostuaan itsens läkähdyksiin), hymyilin vuoroa odottavalle ja taisin koittaa heittää vitsiäkin. Todennäköisesti mun huumori on niin huonoa, tai sitten mies ei nähnyt tilanteessa mitään hauskaa. Sain vain mulkoilua ja mykkäkoulua vastineeksi. Noh, olisi pitänyt antaa odotuttaa vähän pidempään vuoroaan, ehheeh.

Maanantaina kävimme myöskin Pentulassa, sitten ekaa kertaa Lunan luovutuksen. Vastassa oli myös Lunan emo ja kaksi sisarrusta. Luna ei oikein tiennyt miten olla, ekana alistui hirveän helposti leikkiville siskoille, mutta päästyään mukaan jujuun, Luna leikki oikein mielellään. Harmi ettei Lunalla ole omankokoisia koirakavereita täällä Kauniaisissa. Känti pentulassa oli siis tarpeeseen, pitää ehkä pistäytyä toistenkin! Kiitos vieraanvaraisuudesta!

Luna lähtee huomenna jälleen kerran Etelä-Karjalaan landelle viikonlopuksi, kunnon syystalkoisiin. Minä jään kaupunkiin, ja Luna lähtee mieheni ja hänen vanhempien matkassa. Onneksi minulla on viikonloppuna täällä seuraa, voi olla että ilman sitä ikävä näitä kahta kohtaan kasvaisi valtavaksi!

Luna on myös anoppilassa löytänyt lempilelun, jonka se oli itse jopa valinnut. Nimittäin vaaleanpunaisen kumiankan, ja Luna suorastaan rakastaa sitä. Ihme ja kumma se on vielä ehjänä kaiken sen leikkimisen jälkeen. Mutta ei voi kyllä olla söpömpää näkyä kuin Lunsku, joka heittelee vaaleanpunaista amme-ankkaa pitkin huushollia. :)


Loppuun vielä pientä härnäystä:

Tassua tassun perään!

Kyllä, Luna hoksasi jujun eilen pienellä opastuksella ja avustuksella. Nimittäin tassun anto. Käytimme apuna herkkuja ja naksutinta. En ymmärrä miten on mahdollista tehdä kolmea asiaa yhtäaikaa, näyttää herkkua omien silmien korkeudella (saaden näin katsekontaktin koiraan) ja toisella kädellä ottaa itse neidin tassua omaan käteen, ja painaa  vielä naksutinta. Teimmekin loppujen lopuksi mieheni kanssa yhteistyötä (Lue: pakotin hänet naksuttajan painelijaksi kesken telkkarin katsomisen).  Kun lopussa ei tarvinnut enää itse avustaa tassun antoa, vaan koira antoi sen itse, silloin oli taas yksi käsi vapaana tälle naksuttimelle. Mihin minä tosin enää tarvitsisin sitä? Ehkä se naksutus ei vain ollut minun juttuni, minulla on tapana tehdä yksinkertaisista asioista vaikeita, hups!


En tiedä olemmeko lähteneet koiran opettamisessa myöhempään liikkeelle kuin yleensä. Sisäsiisteyden ja istumisen jälkeen opettelemisen lomassa opettelimme istumista. Tämän jälkeen aloimme opettelemaan yksinoloa, ja tutustumista erilaisiin paikkoihin; kävimme Helsingin keskustassa muutaman kerran, autossa matkustaminen sujui heti alkuun leikiten - joka on erittäin hyvä asia kolmentunnin landematkoja ajatellen, kävimme lähijunassa ja vieraissa. Helpottavaa huomata, etteivät autot ja liikenne ole Lunalle ongelma, ainakaan tässä vaiheessa. Narussa käveleminen on siinä pisteessä että enää ei oteta hihnaa suuhun. Joskus saatetaan innostua, varsinkin jos koira on leikkituulella, mutta silloinkin auttaa pysähtyminen ja mitä sinä teet katse koiraan, niin Lunakin muistaa säännön ettei hihnan paikka ole suussa. Nyt tosin alkanut tulla se vaihe kun on kiire joka paikkaan haistelemaan hajuja ja tuoksuja, ja pientä vetämistä on satunnaisesti havaittavissa. Ei mitään hirveää kiskomista, mutta kiire näyttää tytöllä joskus olevan.

Heinäkuusa Luna oppi maatekäskyn. Muuta ei oikein noina helteisinä päivinä (ja öinä!) opettelleet, ehkä se johtui varsin lamaannuttavasta ilmasta -joka vaikutti niin koiraan kuin omistajiinkin. Nyt syksyn tullen sitten tarkoitus olisi opettaa koiraa hyvällä tahdilla. Ei liikaa, mutta eikö koirakin pidä pienestä aivojumpasta ;) Olen yllättänyt itseni sen suhteen, että kuinka pinnani on oikeasti kestänyt. Ehkä vain koiraan on niin motivoitunut ja kiintynyt, että haluaa vain koiran parasta. Olen vain luonteeltani niin tempperamenttinen ja hermonsamenettävä, mutta toisaalta voi sitä tempperamenttiä käyttää näköjään päättäväisyyteenkin. Hauska huomata että koiran opettamisen lomassa, löytää itsestäänkin täysin uusia puolia :).

Ensi sunnuntaina on kaivopuistossa Suomen kääpiökoira yhdistyksen näyttely. Vaikkeivat kääpiökoirat kuulukkaan suosikkirotuihini, ajattelin silti käväistä kyseisessä näyttelyssä poikkeamassa. Nettisivuilla luki näin: Kaivopuistossa elokuun viimeisenä sunnuntaina järjestettävään SKKY:n erikoisnäyttelyyn on ilmoitettu lähes 1300 koiraa, eli näyttely on edelleenkin Pohjoismaiden suurin seura- ja kääpiökoiratapahtuma.  En ole koskaan käynyt koiranäyttelyssä, joka on hieman huvittavaa, sillä tahtoisin joskus meidän Lunan kanssa kokeilla kehässä pyörähtämistä. Sunnuntaina ehkä näen hieman tasoa siitä, esim miten koulutettu koira "tulee" olla, mikä on menetelmä, mihin kannattaa satsata ja mitä siellä ylipäätään edes tehdään. Minusta tuntuu vain tällähetkellä, että en saa Lunaa koskaan seisomaan mallikkaasti. Noh, pikkuhiljaa.. pikkuhiljaa. Lokakuussa on myös Turussa corgnäyttely, johon on ehdottomasti päästävä. Marraskuussa on myös Helsingissä pentunäyttely. Onneksi en silloin koirakuumeisena eksynyt sinne, olisin varmasti mennyt ihan sekaisin. Tuntuu vain hieman hassulta kuvitella mua Lunan kanssa näyttelyssä, eihän se pysyis yhtään aisoissa, kun jokainen koira on sille sellanen asia että pakko on keinolla millä hyvänsä päästävä haistelemaan...

Luna is back!

Luna saapui kotiin eilen. Voi sitä riemua ja tuhinaa, mikä koirasta ja ennenkaikkea omistajasta lähti. Edes kuraiset tassut ei haitannut paijaushetkeä. Kaksiviikkoa tuntui laittoman pitkältä, kaksiviikkoa-kaksikuukautta, en näe mitään eroa. Tuntui kun Luna olisi ollut poissa vuosia. Mieheni kävi vanhempiensa luona hakemassa koiran takaisin kotiin, en meinannut pysyä housuissani sitä aikaa kotona. Jatkuvasti kuuntelin avainten rapinaa lukossa ja kun viimein se ääni kuului pomppasin pystyyn kuin mikäkin jänöjussi. Hassua, kuinka oikeasti pelkäsin ettei Luna enää muistaisi kunnolla tyranniomistajaansa (kyllä, siltä minusta tuntui kaiken kurinpitoisuuden jälkeen, sillä olihan luna viettänyt kunnon luksus ja hemmottelu elämää anoppikokelaani matkassa).

Loimme eteisen kynnyksellä pikaiset silmäykset toisiimme, jonka jälkeen olin jo lattialla polvillani ja otin avosylin vastaan ihanaa, hieman kuraista koiraa. Ei ollut kyllä riemulla rajaa. Mieheni kertoi, että Lunan nähdessään oli koko koira automatkan jäljiltä päästänyt innostuspisuja pitkin pihaa.

Tottapuhuen, jännitin hieman miten Luna on ns 'villyyntynyt' maalla. Kun saa päivät pitkät jahdata perhosia ja pikkulintuja (alan yhä enemmän kallistua siihen todenäköisyyteen että paimenkoiran sijaan, Luna onkin lintukoira ehheheh, ehheheh), ja olin maalannut piruja seinälle. Miten se kävelisi hihnassa? Haukkuuko se? Osaako se enää mennä maate? Entä jos sille tuleekin hirveä ikävä takaisin mummolaan? Onneksi kaikki huolet hävisivät kuin tuhkatuuleen eilisen illan aikana. Kävely sujui nätisti, sama ihastuttava koira oli tallella puolin jos toisinkin. Luna jopa kiipesi kaikki portaat ylös asti lenkin jälkeen, taisi ottaa hieman kisaa omistajansa kanssa ;).


Aamulla tuntui varsin hirveältä jättää  pieni karvakuono kotiin odottamaan paluutamme. Luna kuitenkin tottunut kahdenviikon aikana jatkuvaan läsnäoloon ja seuraan. Kuitenkin, se asettui eteisen kynnykselle katsomaan lähtöäni, eikä edes pyytänyt mukaan. Ikään kuin olisi vain katsonut sillä ilmeellä että tiedän minne olet menossa, odotan sinua kotiin täällä. Voin kertoa, että kotiin on taas astetta ihanempi mennä töiden jälkeen, kun Luna odottaa minua yhtä innokkaasti kuten ennenkin. Tällä kertaa jopa ruoka odottaa minua pöydässä, voisiko olla houkuttelevampaa kuin oma koira ja kokkaava mies.

Luna lomailee!

Luna jäi kotiin. Kävin sanomassa sille nopeasti heipat, ja se raotti unisia silmiään ja heilutti laiskasti häntäänsä. Tuntui oikeastaa niin riipaisevalta jättää se sinne, koska tiijän ettei se ole seuraavaan kahteenviikkoon tervehtimässä mua kun tulen töistä kotiin!

Luna siis lähtee tänään mieheni veljen matkassa heidän landelleen, jossa hänen vanhempansa jo innoissaan odottavat tyttöä perille. Onneksi tänään ei ole yhtä painostava ilma kuin eilen, joten autopahoinvoinnilta vältytään mitä todennäköisimmin. Lunan poissaolo tietänee toki myös yhtäpitkää taukoa tänne, on kieltämättä vaikeaa kirjoittaa koko koirasta yhtään mitään, kun Lunakin viettelee viimeisiä kesälomia päiviä kirmailen perhosten perässä Karjalassa. Olen näköjään hyvään aikaan aloittanut bloggaamisenkin näköjään, fiksua Riikka, erittäin.

Eilen oli upea ukkonen täällä Kauniaissa. Lunakin otti huomattavasti rennommin, ja oli itseasiassa mukana ulkonakin, kun mieheni kävi kipaisemassa laittamaan auton ikkunat kiinni.

Landelle ajaa tosiaan sen 3-4tuntia, riippuen muusta liikenteestä. Mökkitielle kääntyessä huomasimme ekaa kertaa Lunan tunnistaneen että missä ollaan. Nuuhkutti minkä kerkesi ja pomppasi etupenkille syliini malttamattomana katselemaan ikkunasta että joko oltais perillä. Mökkipihassa ei malttanut hädintuskin odottaa että ovi aukeaa, olimme selvästikkin hirveän hitaita vanhuksia. Luna suorastaan syöksyi ulos kun sain ovea avattua juuri juuri pienen corgin verran..  Luna on aikalailla vapaana aina mökillä, sillä kuitenkin autotielle on aika paljon matkaa, ja Luna pysyy yleensä  näköpiirissä, joskus se menee piiloon viinimarjapensaiden keskelle. Toisinaan kylläkin tytöllä on varsin valikoiva kuulo, kun pitäisi mennä sisälle. Tosin kerran anoppikokelaani unohti tytön hetkeksi pihalle, ja löysi Lunan ulko-oven vierestä. Voi sitä nuolemista ja ulisemista, mikä koirasta pääsi, oli kuulemma silminnähden innoissaan kun pääsikin sisälle. Pahiten koira on omassa maailmassa kun näkee perhosen. Pitäisi ehkä vielä tälle kesää saada kuvattua se jahti kun perhonen on näköpiirissä... Olemme myös huomanneet Lunan kiinnostuksen pikkulintuihin (lintukoirako?), noh, onhan ne melkein kuin perhosia......

Tulee kyllä hiljaiset viikot, mutta toisaalta, Luna rakastaa olla landella ja ihana tietää miten paljon seuraa siitä on myös mieheni vanhemmille. Mekin voimme nyt mieheni kanssa käydä viikonloppumatkalla kotipaikkakunnallani, katsotaan sitten seuraavalla kerralla josko Lunsku olisi tarpeeksi vanha ja kärsivällinen 9tunnin yöjunassa oloon.

Ensimmäinen luku.

Olen jo pitkin kulunutta vuotta lukenut eri corgiharrastajien blogeja, oman koirakuumeeni ollessa huipussaan. Nyt kun vierelläni on oma varsin valloittava ja vilkas, ihana ja äärimäisen ovela pembroke tyttö, päätin kokeilla itsekkin. Nähtäväksi jää miten paljon Luna antaa aihetta kirjoittaa, mutta näin varsinkin pentuaikana on ollut ihana katsoa koiran kasvua ja nokkeluutta. Murkkuikää odotellessa...

Lunan rokotusrumba alkaa olla nyt takanapäin vähäksi aikaa. Tavallaan se on varsin helpottavaa, ja tästä edespäin Lunankin voi päästää koirapuistoon ja sosialisoitumaan muiden koirien kanssa. Monesti olemme iltalenkille käppäileet kyseisen puiston ohitse ja varsin elottomalta aidan toisella puolella elämä näyttää. Ilmoitustaululla taisi olla lappu, jossa luvataan puiston peruskorjausta tulevana syksynä ellen väärin muista (saatoi se olla vasta 2011, mutta lähiaikoina silti). Kuulin Lunan veljen omistajalta että lokakuussa on tulossa Turkuun corginäyttely. Voin kuvitella kuinka lunan töpöhäntä vispaisi kyseissä tapahtumassa mahdottomasti! Koko tyttö menee aina ihan matalaksi, korvat takana ja töpöttelee pyllypystyssä minkä kerkeää. Se on varsin huvittava näky. Aina silloin tällöin saa itsekkin kyseisen tervedyksen palattuaan kotiin. Silloin saa roima annoksen koirapusuja ja pientä ulinaa että missä olen ollut niin kauan. Pakko myöntää että sellaiseen vastaanottoon on ihan kiva palata. Jollakin on ollut niinkin ikävä :)


Olemme kesänaikana touhunneet Lunan kanssa ihan mukavasti. Mieheni landella on viihdytty pariinki kertaan, kerran Luna käväisi siellä mieheni vanhempien matkassa. Lunan seura oli tietenkin viihdyttänyt, vaikkakin pientä ongelmaa oli syntynyt, kun Luna riehaantuu täysin jos koitat jotain harjata,haravoida tai kitkeä. Ehkä pennun näkökulmasta koko touhu vaikuttaa vain niin hulvattoman jännältä ja hauskalta. Landella ollessaan Luna on vapaana isossa pihassa meidän kanssa. Kotiin palatessaan sitten huomaa pientä villiintymisen merkkejä, sillä hihnassa kävely tuntuu aina unohtuneen reissun päätteeksi. Enää ei kuitenkaan pidetä hihnaa puruleluna niinkuin alkuaikoina...

Maanantaina Luna lähtee maalle ilman meitä, sillä mieheni vanhemmat tahtovat kovasti pennun uudestaan visiitille, ja mieheni veli tarjoitui ottamaan tytön kyytiin. Toivottavasti ei oksenna autoon muahahh.

Oksentamisesta puheen ollen, Luna sai ensimmäisen matkapahoinvoinnin viime reissulta palaamiselta. Olimme jo varautuneet vesikippohin ja kannuihin ja pidimme ikkunaakin auki sopivan ilmavirtauksen toivossa. Tunti lähdettyämme lunalta pääsi byrjöt ja reppana oli ihan naattina automme takapenkillä. Muutenhan Lunsku on ollut niiiiiiiiin kiltisti jokaisella automatkallamme, ottanut rennosti ja nukkua röhnöttänyt  ne reilu kolmetuntia yleensä.

Kesäkuussa Luna oli ensimmäista kertaa lähijunassa, kun saatoimme sisarrukseni Helsingin rautatieasemalle, ja olin varautunut hirveään hepulikohtaukseen kun koko paikka vilisivain kaiken tuoksuisia ja näköisiä ihmisiä. Luna kuitenkin otti hyvinkin rennosti ja oli hirveän reipas ja kiltti typykkä. Toisaalta, en tiedä kuinka kävisi nytten jos sille tielle uudestaan eksyisimme. Lunalla on tullut ehkä pieni taipumus morjestaa jokaista vastaan tulijaa hyvinkin iloisesti ja pyytää leikkimään.


Tällä viikolla oli pieni ukkonen meilläkin täällä Kauniaisissa. Salamoita välähteli todella hyvään tahtiin ja kun erä jyrähdys paukahti Luna säikähti niin paljon että lirautti hätäpisut Karrin äidin matolle! Reppana rakki! Voin vaan kuvitella mitä meitä odottaa uutena vuotena, pitäisi varmaan päättää kumpi meistä siivoaa ripulit huushollista hehheheh, no ei saisi manata tsoh tsoh.

Nyt lähti tämäkin blogi alkuun (näin työaikana, miten niin kesäisin on hiljaista?), seuraavaa kertaa odotellessa, kuvienki kera jos sitä sattuisi kotikoneen ääressä olemaan!